Tulla Näkyväksi Oy

Psykoterapiapalvelut

Terapiatyöskentely


Kognitiivinen käyttäytymisterapia


Kognitiivinen käyttäytymisterapia perustuu oppimis-, kognitiivisen- sekä sosiaalipsykologian teoriaan ja tutkimukseen. Kognitiiviselle käyttäytymisterapialle on tyypillistä tavoitteellinen, järjestelmällinen ja asiakaskeskeinen työskentely. 

Terapia alkaa yleensä käyttäytymisanalyysilla, jossa tarkastellaan miten ongelmat näyttäytyvät suhteessa nykytilanteeseen, oppimishistoriaan ja asiakkaan käyttäytymismalleihin. Työskentelyn aikana paneudutaan nykyhetken ongelmien ratkaisuun, tutkimalla miten ajatukset, tunteet ja käyttäytymien ovat sidoksissa toisiinsa. Lisäksi työskentelyssä oijotaan ajatusvirheitä ja tuetaan ratkaisuja edistäviä toimintamalleja sekä altistetaan itseä vaikeille tunteille ja pyritään vähentämään vaikeiden tunteiden ja ajatusten välttelyä. Terapiatyöskentelyssä harjoitellaan myös erilaisia taitoja, kuten rentoutumismenetelmiä, ihmissuhdetaitoja sekä opetellaan käsittelemään epämiellyttäviä ajatuksia ja hankalia tunteita sallivasti ja hyväksyvästi. 

Kognitiiivsen viitekehyksen lisäksi käytän työssäni hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä (HOT) sekä myötätunto keskeisen terapia menetelmiä. Lisäksi olen opiskellut traumapsykoterapeuttisia menetelmiä ja olen erikoistunut seksuaaliväkivaltakokemusten kanssa työskentelyyn. 

Viimeisimpänä olen opiskellut Sensomotorista psykoterapiaa - Senso 1 - mikä on kehotietoisuuteen perustuva psykoterapiasuuntaus. Menetelmän on kehittänyt Pat Ogden ja sitä käytetään erityisesti traumojen ja kiintymyssuhdevaurioiden hoidossa. Sensomotorinen psykoterapia keskittyy siihen, miten keho kantaa menneitä kokemuksia - erityisesti sellaisia joita ei ole pystytty käsittelemään. Kehoon jääneet jännitteet, refleksit ja toimintamallit voivat aiheuttaa oireita, ja terapiassa opetellaan havainnoimaan ja säätelemään näitä kehollisia reaktioita. 


Seksuaaliterapia


Seksuaaliterapia on tiedeperustaista seksuaalielämän tutkimista ja hoitamista. Terapiassa paneudutaan kokonaisvaltaisesti seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten ja pulmien käsittelyyn. Seksuaaliterapia auttaa tunnistamaan sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä toiveita, tarpeita ja tunteita.

Seksuaaliterapian avulla on mahdollista löytää omaa toimintaa ja ajatuksia ohjaavia vaikuttimia sekä tulla tietoiseksi niiden vaikutuksista omaan käyttäytymiseen ja valintoihin. Joskus seksuaalisuudesta voi muodostua raskas taakka, mikä estää täysipainoisesta elämästä nauttimisen. Terapia tarjoaa turvallisen tilan oman seksuaalisuuden tutkimiseen. Terapian tavoitteena on sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden hyväksyminen osaksi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Seksuaaliterapia on yksilö- tai pariterapiaa, jossa koulutettu seksuaaliterapeutti auttaa asiakasta löytämään ratkaisuja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin tai pulmiin.

Tyypillisiä seksuaaliterapian aiheita ovat mm. tunteiden ilmaisun, vuorovaikutuksen ja läheisyyden ongelmat sekä seksuaalisen halun puute, itsetuntoon ja kehonkuvaan liittyvät pulmat. Eri elämäntilanteet, kuten pienten lasten perheet, ikääntyminen sekä sairauksien, toimenpiteiden, vammautumisen ja lääkityksen vaikutukset seksuaalisuuteen ja seksielämään, tuovat omat haasteensa ja joskus niitä on hyvä pysähtyä aukaisemaan asiantuntijan kanssa. Oikea-aikainen asioiden käsittely ehkäisee seksuaaliongelmien pitkittymistä ja vaikeutumista parantaen elämänlaatua. 

Parisuhde- ja eroauttaminen


Parisuhdetyöskentely pohjautuu parin toiveille ja tavoitteille. Usein parit haluavat saada parisuhteen toimimaan ja/tai päivittää parisuhdettaan. Joskus tulosyynä voi olla myös parisuhteen yksittäinen ongelma tai kriisi.

Parisuhdetyöskentelyn tavoitteena on luoda turvallinen ilmapiiri, mikä auttaa asiakkaita kertomaan omia ajatuksiaan, tarpeitaan, pelkojaan ja toiveitaan. Rakkaussuhteessa kumppanilta odotetaan läheisyyttä ja turvaa, jos nämä odotukset eivät toteudu puolisot voivat reagoida joko protestoimalla, lamaantumalla, masentumalla tai vetäytymällä.

On tavallista, että puolisot reagoivat toistensa reaktioihin aiheuttaen negatiivisia vuorovaikutuskehiä, joihin parisuhteessa juututaan ja aiheutetaan kärsimystä sekä itselle että kumppanille.

Tavallisia parisuhdetyöskentelyn syitä ovat:

  • parin kommunikaatiovaikeudet

  • roolit perheessä

  • seksuaalisuuteen ja läheisyyteen liittyvät ongelmat

  • uskottomuus

  • elämänvaiheen mukanaan tuomat muutokset parisuhteessa

  • sairauden tuomat muutokset ja vaikutukset parisuhteeseen

  • parisuhteen kriisit

  • uusperheen vaikeudet

  • erilaiset riippuvuudet ja päihteiden käyttö

  • eron uhka

  • halu päivittää parisuhdetta

Joskus parisuhteet katkeavat tai päättyvät ja silloin apua voidaan hakea siihen kuinka eroaminen tapahtuu ja kuinka erosta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa lasten hyvinvoinnille. Sovinnollisempi ero -työskentelyssä keskitytään eron käytännön asioihin, kuten huoltajuuteen, tapaamisiin ja uuden vanhemmuuden luomiseen parisuhteen katkeamisen jälkeen.

Työnohjaukset


Tarjoan ammatillista työnohjausta mielenterveys- ja sosiaalialan ammattilaisille sekä muille ihmissuhdetyötä tekeville. Työnohjaus on tavoitteellista, luottamuksellista ja vuorovaikutteista työskentelyä, jonka tarkoituksena on tukea ammatillista kasvua, selkeyttää työn rooleja ja vahvistaa työssä jaksamista.

Työnohjauksessa tarkastelemme yhdessä työtilanteita, asiakkaiden herättämiä tunteita, ammatillisia haasteita sekä työn rakenteita. Psykoterapeutin näkökulma auttaa syventämään ymmärrystä vuorovaikutusprosesseista, kuormitustekijöistä ja omista toimintatavoista. Työskentelyn kautta työntekijä voi vahvistaa ammatillista identiteettiään, löytää uusia näkökulmia ja lisätä myötätuntoa sekä itseä että asiakastyötä kohtaan.

Tarjoan sekä yksilö- että ryhmätyönohjausta, asiakkaan tarpeiden mukaan. Työnohjaus voidaan toteuttaa vastaanotolla tai etäyhteydellä.